Uutiset
Vuosi 2008 oli viestintätoimistoille hurja – ja Drumille sitäkin hurjempi
23.04.09Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton (MTL) tuoreet laskelmat kertovat, että markkinointiviestintätoimistojen yhteenlaskettu myyntikate nousi viime vuonna 470 miljoonaan euroon. Kasvua edellisvuodesta oli 6,3 prosenttia.
Drumin myyntikate kasvoi viime vuonna 27 prosenttia ja nousi 1.618.000 euroon. Ja kun myyntikatteeseen lisätään vielä Drum & Louderin viestintäbisnes Tallinnassa, kertyy kasvua yhteensä 46 prosenttia.
Liikevaihtoa Punavuoressa ahkeroitiin vuoden 2008 aikana 1.772.900 euroa, ja voittoa kertyi 327.000 euroa. Drum myös loikkasi Suomen 7. suurimmaksi viestintätoimistoksi edeltävän vuoden 10. sijalta. Henkilökuntakin kasvoi iloisesti.
Koko markkinointiviestintäala kasvoi vuonna 2008 merkittävästi enemmän kuin mediamainonta, jonka kasvu MTL:n mukaan hyytyi 1,8 prosenttiin. MTL:n toimitusjohtaja Markus Leikolan mukaan viestintätoimistojen kasvuprosentti 20 ja digitoimistojen kasvuprosentti 15 ovat osoituksia siitä, että taantuma kiihdyttää siirtymää digitaalisiin ja viestintäkanaviin.
MTL laskee yhteen yli 500 mainos-, media-, viestintä- ja digitoimiston sekä alan muiden yritysten myyntikatteet. Viestintätoimistojen osuus koko 470 miljoonan euron markkinasta vuonna 2008 oli 49 miljoonaa.
Lue Markkinointi & Mainonta -lehden uutinen täältä.
«Back

© 2010 Viestintä Oy Drum